Nukuin kahteen, kun olin ollut töissä kahteen. Nukkumaan menin aika tarkkaan kolmelta ja aamulla heräsin reiluksi tunniksi (7.30 – 9.00) auttamaan vaimoa ja lapsia lähtöjärjestelyissä ja aamutoimissa. Pitkine unien jälkeen olin aikamoisessa kohmeessa koko päivän, enkä ehtinyt edes urheilemaan ennen kuin muu perhe tuli takaisin kotiin ja minun piti piakkoin taas lähteä ovelle töihin.
Tavoitteena oli mennä liikunnan vuoksi töihin kävellen, mutta kiiren vuoksi päädyin ajamaan autolla töihin. Lopulta ihan hyvä, sillä olisin varmasti ratkennut juomaan ilmaista viinaa töiden jälkeen, ellei minun olisi täytynyt tuoda autoa selvinpäin kotiin aamuksi vaimoa ja lapsia varten. Seitsemän tuntia seisoskelua ja tepastelua puolityhjässä juhlatilassa korvasi kyllä pahimman liikunnan puutteen tältä päivältä, eikä tullut syötyäkään turhan paljon. Ehkä vähän liiankin vähän…
Nukkumaan 3.30 ja huomenna tiedossa samanlaiset aamurutiinit kuin eilenkin, jonka jälkeen unta kaaliin kunnolla. Odotan mielenkiinnolla maanantaina alkavia töitä ja huomenna olisi tarkoitus viritellä peli-soundtrack-projektia kaverin kanssa, jos vain ennättää.
Keskustelua ja muuta
Toissapäivänä oli vaimon kanssa vakavaa keskustelua. Aiheena: kummankin oma aika, minun “mörköilyni” ja jatkuva valittamiseni ja muuta samoilla linjoilla menevää.
En ole yleensä pitänyt itseäni negatiivisena, mutta nyt pitää myöntä, että viime aikoina olen ollut enemmän taipuvainen negatiiviseen ajatteluun ja lapsia kasvattaessakin olen turvautunut helpommin keppiin kuin porkkanaan. Erityisen totta tämä oli varmasti noin vuosi sitten. Ikävintä tässä tilanteessa on, heti sen jälkeen, kuinka tämä heijastuu perheeseen, on se, että en tunnista enää itseäni. “En minä ole tuollainen”, ajattelen. Tai olen ajatellut moneen otteeseen viimeisen puolen vuoden tai vuoden aikana. Onnekseni huomasin muun muassa tänään, kuinka taas jaksan jutella ihmisten kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin. Kolmenkympinkriisin kourissa luulin jo, että aikuistumiseen kuuluu tietynlainen mörkköys ja varauksellisuus uusien ihmisten suhteen, mutta ei asia onneksi näytäkään olevan aivan näin.
Nyt tuli vielä mieleeni työhaastattelut suunnilleeen vuoden takaa. Kun vertaan sitä ja nyt vuoden vaihteessa tapahtunutta työhaastattelua, niin kyllä siinä pöydän ääressä oli aivan eri ihminen. Aiemmalla kerralla haastateltavana oli itsestään epävarma, eksyksissä ja sekaisin oleva itsensä loppuun polttanut ihmisraunio. Viimeisimmällä kerralla taas muutokseen valmis ja uutta haastetta janoava (peli)ammattilainen.
Muutos vaatii energiaa.
Energia taas pyrkii aina hajautumaan.
On tärkeää ohjata muutosenergia sinne, missä sitä eniten tarvitaan.
0 Kommentit to “11. päivä”